Vierailu KELAn pääkonttoriin

Alvar Aallon upea kokonaistaideteos – Kelan päätoimitalo

Maanantaina 10.2. ilma oli kauhea – satoi ja tuuli ja oli märkää, märkää. Siitä huolimatta kaikki ilmoittautuneet ja vieläpä pari ylimääräistäkin tulivat paikalle yhdistyksemme järjestämälle Kelan päätoimitalon opastetulle kierrokselle.

Oppaamme oli Petra Leikas. Ensimmäinen reaktio talosta oli sen väljyys ja suuruus. Alvar Aallon kädenjälki oli helppo tunnistaa, sillä hänen suunnittelunsa ulottui suurista linjoista pieniin yksityiskohtiin.

Ennen tätä paikkaa, Kelan päätoimitaloa suunniteltiin nykyisten Scandic ja Grand plaza hotellien tontille. Mutkien kautta päädyttiin kuitenkin toisin ja uusi Kelan toimitalo valmistui nykyiselle tontille vuonna 1956. Mannerheimintieltä katsoen rakennus näyttää melko pieneltä ja tavanomaiseltakin. Alvar Aalto suunnitteli talon  kuitenkin varsin monimuotoiseksi ja se aukeaa aivan eri tavalla Minna Canthin kadulle päin, jossa edessä on kaunis mereen päin laskeutuva puisto. Talon pienoismallista näkyy Aallon ihastus italialaiseen arkkitehtuuriin, mm. korotetun sisäpihan muodossa.

Sisätiloissa Kelan toiminta on paljon muuttunut sen alkuajoista. Aina 70-luvun alkuvuosiin asti asiakaspalvelu oli suuressa roolissa ja täytti ensimmäisen kerroksen tiloja. Kaikki oli toteutettu korkeatasoisin materiaalein; mahonkia, tammea, saarnia, messinkiä, marmoria. Tämän voi aistia edelleenkin, vaikka tilojen käyttö on muuttunut. Entinen henkilökunnan liikuntasali on muuttunut kokoustilaksi, sisäinen postijärjestelmä vain museotavaraa ja paternoster-hissit seisovat paikallaan.

Ehkä suurimman vaikutuksen teki kirjasto, josta monet Viipurin kirjaston kävijät löysivät samankaltaisuutta, eikä suotta. Eritasoratkaisut ja kattoikkunat esimerkiksi.

Vierailun loputtua heräsi mielenkiinto Alvar Aallon muita töitä kohtaan ja hallitukselle tuli toiveita vierailusta Alvar Aallon kotitaloon.